Rahoillasi on merkitys

Dayton, Howard (Kirjailijaesittely)

Kuitit kertovat elämämme tarinaa.

Tällaiseen lauseeseen törmää tässä kirjassa. Kirjan loppuun lukenut voisi kirjoittaa rinnalle toisen lauseen: Kuiteista paljastuvat syyt, miksi elämästäni tuli joko siunattua tai… kirottua.

Raha on paljon enemmän kuin välttämätön vaihtoväline. Rahan käytön jälki elämämme kankaalla kertoo alastomasti, miksi elämämme on tänään juuri sellaista kuin se on. Jäljet ovat samalla kuitenkin tienviittoja herätykseen: Omista uusi käsitys mammonasta – käytä mammonaa uudella tavalla – katkaise kirous ja ota vastaan siunaus!

"Itse olen saanut elää todeksi juuri kirjassa hyvin esille tuotuja periaatteita perustettuani vuonna 2003 kristillisen televisiokanavan Taivas TV7:n."

- Martti Ojares

Viestintäneuvos, TV7:n perustaja ja toimitusjohtaja

"Daytonin kirjan opetuksista on hyötyä jokaiselle kristitylle hänen varallisuudestaan tai tulotasostaan riippumatta."

- Pekka Havupalo

Pastori, Suomen Helluntaikirkon hallituksen puheenjohtaja

Monet kamppailevat taloudellisten haasteiden, kuten velan tai riittämättömien säästöjen kanssa. Tutkimusten mukaan jopa puolet avioeroista johtuu perheiden taloudellisista paineista. Joka puolelta tunkeva materialismi ohjaa ihmisiä kuluttamaan yhä lisää vieden heiltä rauhan ja horjuttaen heidän hengellistä elinvoimaansa. Tämä kirja ei ole ainoastaan käytännöllinen opas rahankäyttöön , kirja auttaa ymmärtämään, miten syvä vaikutus rahankäytöllä on Jumala- mutta myös ihmissuhteisiimme.

Tuotetiedot

Hinta:

20,00 €

Ulkoasu:

Nidottu

Sivuja:

201

Koko:

130 x 210 mm

Kustantaja:

Kuva ja sana

Julkaistu:

2011, toukokuu

Lisää ostoskoriin kpl

Aihe: Talous


T: 33






Copyright © 2000-2012 Uskon Sanan Kustannus Oy.
Sähköposti: uskonkirjat@uskonkirjat.net
Kaupan toteutus: Tmi Tero Favorin