Kuuntele Jumalaa
Meyer, JoyceEsipuhe Pirkko Jalovaara.
Jumala ei voi pakottaa ketään kuulemaan Häntä.
Sinä
päätät kuunteletko Jumalan ääntä!
Ihmisen kääntymisestä Raamattu sanoo sen olevan Jumalan teko. Ihminen rakastaa Jumalaa, koska Jumala ensiksi rakasti häntä. Jumala vaikuttaa tahtomisen ja tekemisen. Jumala tekee kaikkensa rohkaistaakseen meitä myöntymään tahtoonsa. Mutta Jumala ei pakota meitä kuuntelemaan ääntänsä - vaikka Hän puhuu ihmiselle kaiken aikaa.
JUMALAN KUUNTELEMINEN ON MEIDÄN VALINTAMME.
KUKAAN EI TEE SITÄ
PUOLESTAMME.
Joyce Meyer on maailman eniten luettuja kristillisiä kirjailijoita. Hänen julistustehtävänsä saavuttaa Suomen nykyisin myös kristillisen TV-7 -kanavan kautta. Tässä kirjassa Meyer opettaa kristittyä entistä suurempaan herkkyyteen ja vastaanottavaisuuteen niille useinkin yllättäville menettelytavoille, joita Jumala käyttää äänensä välittämisessä. Jumala puhuu esimerkiksi ajatustesi ja tunteitteisi kautta, toisten ihmisten sanoissa, unelmiesi muotoutumisen ja monen muun kautta. Tärkeätä on myös olla perillä siitä, mikä estää kuulemasta Jumalan puhetta. Raamatullinen sydämen ja korvan pyhittyminen on olennaista Jumalan kuulemiseksi. Miljoonapainoksena maailmalla leviävän kirjan keskeinen sanoma tiivistyy tässä virkkeessä:
OPI KUUNTELEMAAN JA OPI TOTTELEMAAN
- JA ELÄT PYHÄN HENGEN JOHTAMAA
ELÄMÄÄ.
Tuotetiedot | |
Hinta: | 23,00 € |
Ulkoasu: | Nidottu |
Sivuja: | 239 |
Koko: | 155 x 230 mm |
Kustantaja: | Kuva ja sana |
Julkaistu: | 2004, lokakuu |
Aihe: Kristillinen elämä |
T: 53
Copyright © 2000-2009 Uskon Sanan Kustannus Oy.
Sähköposti: uskonkirjat@uskonkirjat.net
Kaupan toteutus: Tmi Tero Favorin

